Minulla on ollut viime vuosina tapana tehdä pyöräretki vanhempieni mökiltä Heinäveden Kermajärven rannalta Valamon luostarin kulloisenkin kesän taidenäyttelyyn. Matkaa tulee yhteen suuntaan 15,5 km. Ensimmäisen kerran tuon reissun tehdessäni oli kuuma, kesäinen päivä ja läksin liikkeelle shortseissa, mutta otin hameen mukaan, kun muistin, ettei luostarin alueelle saa mennä ranta-asussa. Perille päästyäni parkkeerasin fillarini vanhan kulkutien eli kuusikujan päähän, puin hameen ylleni, peitin olkapääni neuletakilla ja kävelin kuusikujaa pitkin suoraan kuusikujan toisessa päässä sijaitsevaan taidenäyttelyrakennukseen. Siellä minulta kysyttiin, että miten ihmeessä olen päässyt alueelle sisään. En ollut tajunnut, että polvet eivät saa näkyä hameen alta! Ystävällinen lipunmyyjä kysyi, että enkö pystyisi laskemaan hametta alemmas, mutta totesin hänelle, että hameen vyötärö on siihen aivan liian tiukka. Sain kuitenkin katsoa taidenäyttelyn ja poistua sitten vaivihkaa kuusikujan kautta, ja olin siitä hyvin kiitollinen!
Valamon luostarin sivuilta kohdasta 'vierailut' ja siellä kohdasta 'tavat ja pukeutuminen' löytyy tarkempaa tietoa niin pukeutumisesta kuin käyttäytymisestäkin sekä yleisesti että jumalanpalveluksen aikana. Ettei tietämättään tule käyttäytyneeksi toisenlaisessa kulttuurissa kasvaneelle pahalta tuntuvalla tavalla!
Linkki: www.valamo.fi/