Luonteelleni tyypillisesti olen nimittäin vetänyt kevään aikana itseni piippuun jalkakipujeni ja valmistumiseni kanssa ( = olen ollut ylikierroksilla eli herännyt neljältä tai viideltä kykenemättä nukkumaan enempää tai tuntemaan väsymystä) ja kun valmistumisen jälkeen oli vielä opiskeluun liittyvää tehtävää, niin olen vasta viime aikoina kyennyt tuntemaan väsymystä, eli heikotuskohtauksia tulee, ja paritkin päiväunet yöunien lisäksi maistuvat...
Mutta ei. Tänään iltapäivällä en jaksanut enää nukkua ja rupesin penkomaan vaatekaappiani. Ja tässä tulee nyt blogiini asu (ohittaen pari jo aikaisemmin otettua, mutta julkaisematonta asukuvaa), joka on kuvitteellinen juhannustanssiasu, JOS olisin menossa juhannustansseihin ja JOS minulla olisi lonkka, jolla voisi tanssia ja JOS saisin pitää vielä jotain muitakin kuin tukikenkiä :).
Mutta asunhan voi toki nähdä hetkellisenä "taideteoksena" tai inspiraation lähteenä jollekin toiselle pukeutujalle.
(Parvekkeellani oli sateessa niin hämärää, että kamerani otti aikalaukaisijalla armollisen epätarkkoja kuvia :). )
Hame on vuosia vanha (H&M), samoin sandaalit. Oranssi laukku Jouni Exclusiven, ostettu Aleksi 13:n tarjouksesta parisen vuotta sitten. Toppi on Zarasta muistaakseni viime talvelta, hiuskukka H&M:n tarjouksesta ehkä viime kesältä. Molemmat turkoosit helmet ja rannekoru ovat ostoksia kesäisistä toritapahtumista ja moniväriset helmet on ostettu opiskelukaverilta, joka halusi luopua liioista koruista (helmet kotoisin Keniasta :) ). Oranssit helmet ovat kallisarvoinen muisto kuolleesta ystävästä. Korvakorut ovat rakkaan siskoni tuomisia tämän kevään Meksikon matkalta. |