Kuluneen viikon loppupuolella olin kaksi vuorokautta lomalla perheestäni, kun mieheni Mikko ja poikamme Aapo olivat Helsingissä pelaamassa lautapelejä koiramme Niilo muassaan (ettei Niilon tarvitsisi olla yksin, kun minä olen työssäoppimassa) ja Hetakin oli vihdoin päässyt oikeasti asumaan uuteen kämppäänsä, kun sinne tuli toimiva nettiyhteys (nykymaailmassa kun koulutehtävät tehdään nettiin omaan blogiin).
Täytyy myöntää, että nautin "perhelomastani" suuresti. Nukuin. Olin rauhassa. Kuuntelin Arvo Pärtin Alina-levyä ja ihmettelin, miten aikaisemmin olin kokenut sen liian hitaaksi musiikiksi, jossa ei oikein tapahdu mitään. Nyt siinä oli - osassa Spiegel im Spiegel - täydellisesti läsnä kuulaan, tyynen ja aurinkoisen päivän kiireetön kauneus sekä levolliset huomiot ympäröivässä luonnossa tapahtuvista pienistä ihmeistä. Fur Alina -teemassa puolestaan oli surumielisyyttä ja lumen kylmää kimallusta: elämän murheellisia sävyjä ja niiden hyväksymistä olennaisena osana kaiken aaltoliikettä ja kiertokulkua.
Valokuvasinkin, mutta en ulkona, vaan sisällä, aamuhämärissä. Tässä ensimmäiset versiot. Voisin tehdä tästäkin teemasta kymmeniä variaatioita, mielipuolisuuteen asti (kuten Beethoven eilisessä ÅST:n upeassa ensi-illassa '33 variationer').