S-idea suunnittelee erilaisia ravintolatiloja, on tehnyt sitä jo 20 vuotta (yli 500 ravintolaa!) ja siellä on mukava ja rento fiilis. Olen siis onnentyttö! Viime viikon olen ottanut matsia AutoCADin kanssa (se on asia, jossa todella kaipaan harjoitusta) ja aina neljältä poistunut taistelutantereelta hieman häntä koipien välissä, mutta seuraavana aamuna taas innolla aloittanut alusta. Olen jälleen kerran oppinut uusia asioita, joita AutoCADillä voi tehdä "ihan vahongossa" (kun vielä osaisi palauttaa asiat ennalleen...). Ja olen myös saanut nähdä, kuinka hienoa jälkeä oikeassa suunnittelutoimistossa tehdään!
Vielä palaan "onnenenkeliini" Maruun, joka kertoi vaihtaneensa uuden vaihteen elämäänsä: hän suunnittelee nykyään (mainonnan lisäksi) myös betonisia sisustustuotteita sekä koruja teollisuuden ylijäämäämateriaaleista! WAU!
Oni NIIN tärkeää, että ihminen tekee elämässään jotain, josta nauttii suuresti ja joka tuottaa iloa. Mielestäni jopa ihmisen perusoikeuksiin pitäisi kuulua se, että saa tehdä työtä, jota rakastaa!
Tämänkertainen kuva-aiheeni eli pelargonia on minulle vahva ja ihana kukka, kuin nainen, joka ei häpeile runsaita muotojaan vaan on päinvastoin ylpeä niistä. Eteerisen pelargoniaöljyn tuoksu on makeahko ja öljy on oikea naisten öljy: auttaa monenlaisiin naisten ongelmiin (kas, vanha aromaterapeutti minussa yrittää astua esiin...) Hassua, että olen viime postauksissani kirjoittanut niin paljon... ??? Parasta lopettaa. Kuka jaksaa nykyaikana enää lukea pitkää tekstiä (minä) ? Mutta kuvat voi aina katsoa :) !